Ebisun Ryokanin tausta

Ebisu Ryokan avattiin Maaliskuussa 2015 Kiotoon, Japanin vanhaan keisarilliseen pääkaupunkiin, jossa perinteinen japanilainen kulttuuri vielä kukoistaa. Majatalomme Ebisu Ryokanin nimesimme hyvän onnen ja turvallisen matkan jumalan, Ebisun, mukaan. Ebisu on yksi seitsemästä onnen jumalasta (shichifukujin). Se on myös seitsemikon ainoa japanilaisesta kansanuskosta alkunsa saanut jumala.

Lue lisää

Kioton asemalta kävellen noin 7 minuuttia

Loistava sijainti aivan Kioton aseman läheisyydessä on yksi majatalomme parhaista puolista: Vaikka sijaitsemme vain 7 minuutin kävelymatkan päässä JR Kioton aseman etelän puoleiselta Hachijon uloskäynniltä, sijaitsee itse hotelli mukavan hiljaisella sivukadulla.

Reittiohje

Puhummekieltäsi!

Vuosi vuodelta lisääntyvän Kioton ulkomaalaisten matkailijoiden määrän takia palvemme sinua aina vähintään englanniksi ja japaniksi. Näiden kahden kielen lisäksi paikalla on päivästä riippuen myös ranskan, espanjan, hollannin, thain, kiinan ja jopa suomen kielistä henkilökuntaa. Autamme mielellämme teitä askarruttavissa asioissa jotta voisitte nauttia ajastanne Kiotossa mahdollisimman paljon.

Huone-esittely

1. kerroksen standardi-huoneet
Japanilainen standardi-huone

Majoittaa enimmillään kaksi aikuista ja yhden lapsen.

  • Ilmainen wifi
  • tupakointi kielletty
  • Futon-patjat
  • Perushygieniatuotteet
  • Suihku/WC
  • Yukata-takki
Lisätietoa
2. kerroksen superior-huoneet
Japanilainen superior-huone

Majoittaa enimmillään kolme aikuista ja yhden lapsen.

  • Ilmainen wifi
  • tupakointi kielletty
  • Futon-patjat
  • Perushygieniatuotteet
  • Suihku/WC
  • Yukata-takki
Lisätietoa
3. kerroksen deluxe-huoneet
Japanilainen deluxe-huone

Majoittaa enimmillään viisi aikuista.

  • Ilmainen wifi
  • tupakointi kielletty
  • Futon-patjat
  • Perushygieniatuotteet
  • Kylpyamme/suihku/WC
  • Yukata-takki
Lisätietoa